Jokamiehenoikeudet luontomatkailussa // 28.5.2021

Suomessa matkailuun liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia ei ole määritelty keskitetysti omassa oikeudenalassa. Oikeutta voidaan tarkastella joko matkailun näkökulmasta tai päinvastoin. Matkailijan ja matkailuelinkeinonharjoittajan oikeudet ja velvollisuudet ovat keskeisessä asemassa. Matkailijan oikeuksia on turvattu muun muassa matkapakettien myynnin osalta ja matkailijoiden liikkumisen osalta. Liikkumisen osalta yksi tärkeä oikeus on jokamiehenoikeus, joka on yksi oikeustieteellinen näkökulma matkailuun.1

Mitä tarkoitetaan jokamiehenoikeudella?

Jokamiehenoikeudella tarkoitetaan ihmisen oikeutta liikkua luonnossa ja hyödyntää luonnon antimia riippumatta siitä, kuka maa-alueen omistaa. Liikkuminen ja antimien hyödyntäminen on ilmaista eikä lupia tarvitse. Itsessään jokamiehenoikeus ei ole laki vaan perustuu maan tapaan, mutta sitä on rajoitettu ja mahdollistettu erilaisilla laeilla kuten rikoslailla, josta löytyy jokamiehenoikeuden kannalta tärkeimmät säännökset. Jokamiehenoikeudet koskevat myös ulkomaalaisia, jotka liikkuvat Suomen luonnossa.2 Jokamiehenoikeudet ovat suuri luontomatkailun mahdollistaja Suomessa.

Vaikka onkin oikeus kyseessä, ei ihan kaikki ole luonnossakaan sallittua jokamiehenoikeuksiin nojaten. Toiminta jokamiehenoikeuksien nojalla ei saa aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa tai häiriötä luonnolle, maanomistajalle tai maankäytölle. Myöskään kaikilla alueilla ei jokamiehenoikeudet päde. Esimerkiksi luonnonsuojelualueilla niitä on rajoitettu ja yksityisten ihmisten pihapiirejä ne eivät koske.2 Kaikilla, niin matkailijoilla kuin jokamiehenoikeuksien nojalla elinkeinoa harjoittavilla matkailuyrityksillä, on velvollisuus toimia niiden mukaisesti.

Jokamiehenoikeudet mahdollistavat tunturissa vaeltamisen. Kuva: Ida Friman.

Ihmetyksestä tietoisuuteen

Suomessa on maailman laajimmat oikeudet mennä vapaasti metsään. Vaikka meillä on hyvä tilanne, eivät jokamiehenoikeudet ole itsestäänselvyyksiä. Suomen lisäksi vain Ruotsissa ja Norjassa tunnetaan kyseinen konsepti.3 Siksi ne usein herättävät ulkomaalaisissa matkailijoissa ihmetystä, mikä aiheuttaa myös vääränlaista käytöstä luonnossa. Tapauksia on ollut, joissa turistit rantautuvat yksityishenkilöiden laitureille melontareissuillaan tai käyttävät yksityishenkilöiden terasseja paikkana, jossa syödä eväitä ja pitää taukoa.4  

Unescolla on luettelo aineettomista kulttuuriperinnöistä, johon kuuluu muun muassa espanjalainen flamenco ja suomalainen saunakulttuuri. Moni taho kuten Suomen Latu ry haluaisi liittää luetteloon Suomen kohdalle myös jokamiehenoikeudet, sillä ne ovat osa suomalaista kulttuuria.5 Jokamiehenoikeuksien liittäminen kyseiseen luetteloon edesauttaisi Suomen brändin muodostumista ulkomaalaisten silmissä ja tätä kautta useampi luontomatkailusta (ja mikä ettei myös muusta) kiinnostunut ulkomaalainen matkailija valitsisi matkakohteekseen Suomen. Lisäksi saataisiin lisättyä jokamiehenoikeuksien tietoisuutta maailmalla. Mahdollisesti inspiroitaisiin muita maita ottamaan niitä käyttöön ja omassa luonnossamme liikkuisi oikeuksista perillä olevia asianmukaisesti toimivia ulkomaalaisia matkailijoita. Ulkomaalaisia matkailijoita tulisi kuitenkin opastaa jokamiehenoikeuksien pariin ihan vain kertomalla asiasta tai niin, että he voivat lukea niistä omalla kielellään jostakin. Opastus toivon mukaan lisääntyisi oikeuksien luetteloon lisäämisen jälkeen.

Älä ole syypää oikeuksien kiristymiseen

Kun liikut luonnossa, ethän siis roskaa luontoa, häiritse eläimiä tai aja maastossa moottoriajoneuvolla. Älä myöskään kaada puita, poimi jäkälää, sammalta yms. äläkä metsästä ilman lupaa. Jos jotakin vähäistä suurempaa haittaa tapahtuu, ovat oikeudet vaarassa kiristyä ja sitähän me emme halua. Esimerkiksi kielletystä avotulesta aiheutunutta maastopaloa selitetään yleensä jokamiehenoikeuksilla eikä ihmisten typeryydellä3.

Ida Friman

Lähteet

1 Lohiniva-Kerkelä, M. (2017). Matkailuoikeus. Teoksessa J. Edelheim & H. Ilola (toim.), Matkailututkimuksen avainkäsitteet (s.193–197). Rovaniemi: Lapland University Press.

2 Ympäristöministeriö (2016). Jokamiehenoikeudet: Lainsäädäntöä ja käytäntöä. Haettu 10.5.2021 osoitteesta https://www.ymparisto.fi/download/noname/%7BF7313302-B7C0-42CD-AC9A-9AC9A54ED9BE%7D/162261

3 Brenner, A. (2018). Suomalaiset jokamiehenoikeudet – maailman laajimmat oikeudet mennä metsään! Haettu 24.3.2021 osoitteesta https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/08/25/suomalaiset-jokamiehenoikeudet-maailman-laajimmat-oikeudet-menna-metsaan

4 Nykänen, R. (2018). Matkaopas järkyttyi luonnossa sikailevista turisteista – IS:n lukijoille ilmiö on tuttu: “Mökkimme veranta on eväidensyöntipaikka”. Haettu 10.5.2021 osoitteesta https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005852760.html

5 Rinta-Tassi, M. (2018). “Ulkomaalaisten on vaikea uskoa oikeuksia todeksi” – jokamiehenoikeudet halutaan Unescon kulttuuriperintöluetteloon. Haettu 24.3.2021 osoitteesta https://yle.fi/uutiset/3-10431291

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s