Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, miksi kaikkien ihmisten matkailu ja matkakokemukset eivät ole samanarvoisia? Normaalina pidetään sitä, että ihminen pystyy näkemään,…
Markkinointi pähkinänkuoressa // 22.6.2022
Markkinointi nähdään monesti pelkkänä mainontana, mutta todellisuudessa se on paljon muutakin. Arkikielessä nämä termit saattavat kuitenkin helposti sekoittua keskenään. Täytyy…
Hyvinvointijohtaminen matkailualalla // 15.6.2022
Hyvinvointijohtaminen on nostanut asemaansa erityisesti terveydenhoitoalalla sekä yleisesti säilynyt tärkeänä trendinä 2000-luvun johtamiskulttuurissa. On ymmärrettävää, että matkailualallakin, jonka työntekijöiden psyykkiset,…
Huumeturismin motiivit // 14.6.2022
Monet suomalaisille tutut lomakohteet, kuten Ibiza ja Goa, kätkevät sisäänsä pimeämmän puolen. Osa matkailijoista on pimeästä puolesta tietämättömiä, mutta osalle…
Luontomatkailua esteettömästi, kaikille // 12.6.2022
”Vihdoin vaaran huipulla. Laitoin silmät kiinni, jolloin todella tunsin tuulen silittävän hennosti hiuksiani sekä poskiani. Saatoin kuulla, kuinka tuulenvire keinutti…
Luovuus matkailussa
Matkailututkimuksen kandidaatin seminaarin teema vuonna 2022 oli Luovuus matkailussa. Toimeksiantajana toimimme tällä kertaa itse matkailututkimuksen oppiaineena. Tutkielmissaan opiskelijat pohtivat matkailun…
Suomen ruokamatkailun uudet mahdollisuudet
Kandidaatintutkielmassani tarkastelin Suomen ruokamatkailun strategista kehittämistä. Miksi? Osallistuin 10.11.2021 Helsingin matkailuseminaariin jossa puhujana oli Henri Alén, joka valittiin vuonna 2021…
Linkki tutkielmaan: Click to access oskari-maatta_kanditutkielma.pdf Linkki esitykseen: https://matkailevattutkijat.files.wordpress.com/2022/06/tulevaisuuden-matkailija-esitys_oskari-maatta.pdf