Miksi suomalaiset kaipaavat asumaan kaukomaille, mutta eivät ole valmiita integroitumaan paikalliseen yhteiskuntaan? Miksi Suomen pitää joidenkin mielestä olla vain suomalaisille, mutta Espanjaan muuttamista, ilman kielitaitoa tai halua liittyä yhteisöön, ihaillaan?
Etenkin Espanjan Aurinkorannikko tunnetaan suomalaisten suosimana alueena, jossa asuu vakituisesti noin 5 000 suomalaista, ja talvisin heitä suuntaa asumaan auringon alle jopa 30 000. Fuengirolasta löytyy melkein kaikkea suomalaisten tarpeisiin, suomen kielellä, suomalaisten kulttuuriin sopivalla tavalla. Fuengirolassa toimii muun muassa suomalainen koulu ja evankelis-luterilainen kirkko.1 Suomalaiset haluavat elää Aurinkorannikolla tavallista arkea ja tuntevat jopa moraalista ylemmyydentuntoa turistista elämää kohtaan2. Arki erottaa heidät turisteista, jotka suuntaavat juuri enemmän matkailijoille suunnattujen aikataulutettujen palveluiden perään, kun taas Espanjassa asuvat hakevat kotimaisia tavaroita tarpeesta ja niiden kaipuusta. He eivät kuitenkaan koe myöskään kuuluvansa espanjalaiseen yhteiskuntaan eivätkä välttämättä edes halua sitä – suomalaiskommuunissa on helppo pysyä suomikuplassa. Ei haluta olla turisteja, mutta ei paikallisiakaan – pohjolasta lähtevät muuttolinnut ovat täysin suomalaisia vieraalla maaperällä. Mutta miksi ihminen kaipaa kaukomaille, jos ei ole valmis integroitumaan paikalliseen yhteiskuntaan?
Antropologien määrittelemänä kulttuuri tarkoittaa muun muassa kokonaista elämäntapaa tai jopa yhteiskuntaa3. Sosiologiassa taas kulttuuri nähdään järjestelmänä, joka on yhteiskunnasta riippumatta yksilön omaa tuntemusta kyseisen yhteiskunnan tai yhteisön jäsenenä. Erilaisissa kulttuureissa eli näissä järjestelmissä voidaan nähdä eroavaisuuksia esimerkiksi elämäntavoissa, ajan- ja paikantuntemisessa ja muissa elämänalueissa.3 Kulttuuri-identiteetillä tarkoitetaan kulttuuriryhmään kohdistuvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteisiin arvoihin, historiaan, kieleen ja perinteeseen perustuvaa käyttäytymistä. Tämä identiteetti vahvistuu vuorovaikutuksessa yhteisön ja kulttuurin kanssa.4 Näihin pohjaten ei olekaan ihmeellistä, että suomalaisille ei helposti muodostu espanjalaista kulttuuri-identiteettiä. Asutaan toisen kulttuurin keskellä, mutta oma suomalaisuus vain vahvistuu, kun asutaan yhteisöissä, joissa kohtaa päivittäin pääosin omaa kieltä sekä tuttuja tapoja ja perinteitä. Pesolan5 haastattelututkimuksen mukaan Espanjassa asuvat suomalaiset haastateltavat kokivat olevansa juuri suomalaisia eivätkä esimerkiksi espanjalaisia, mutta muutaman vuoden jälkeen omaan kulttuuri-identiteettiin oli tullut vivahde espanjalaisuutta. Espanjaan muuttavien kohdalla voidaankin puhua dynaamisesta kulttuuri-identiteetistä – yksilö kehittää ja ylläpitää taitoja molemmista kulttuureista ja liikkuu molemmissa niiden vaatimusten mukaan.5
Moni voi kadehtia talveksi lämpöön muuttavia, mutta tässä on myös ongelmakohtia. Pohdimme, että tämä ilmiö on kuin kulttuurinen karkkikauppa. Tällaisessa kulttuurisessa karkkikaupassa molemmista kulttuureista poimitaan parhaat palat, ne, joista hyödytään eniten. Espanjan halpa hintataso nostaa monien elintasoa, sillä palkat tai eläkkeet saadaan usein kuitenkin Suomesta. Verot voi maksaa kumpaan maahan tahansa – koska esimerkiksi Suomen veroista voidaan vähentää Espanjaan maksettavien verojen määrä.6 Näin saadaan muun muassa hyöty Espanjasta yhteiskunnasta Suomeen verrattuna ja oma elintaso nousee, eikä välitetä niinkään omasta yhteiskunnallisesta asemasta oleskelumaassa. Mahdollisuudet suomenkieliseen palveluun Espanjassa ovat jo nyt laajat, ja joissakin tilanteissa se voi muodostua kielitaidottomien eduksi niin, että palveluita aletaan pyytämään laajemminkin ja niin yhteys kieleen (tässä tapauksessa espanjaan) ja valtakulttuuriin katkeaa. Jo tekstissä aiemmin mainittu suomikupla vahvistuu, ja ymmärrys esimerkiksi itsehallintoalueen, provinssin tai kansallisen tasoisiin säädöksiin katoaa tai sitä ei edes haluta yrittää sisäistää. Tämä on ongelmallista, sillä omassa kuplassa eläessä ei edistetä paikallisen yhteiskunnan kehittymistä ja tiedosteta sen erityispiirteitä. Esimerkiksi Suomessa kaikkien asukkaiden oletetaan elävän paikallisen yhteiskunnan ehdoilla, koko kansan edun mukaan, mutta ulkomailla helposti unohdetaan, että sama pätee kaikkiin yhteiskuntiin.
Voidaanko siis tämänkaltaisella karkkikauppateorialla perustella sitä, että vapaaehtoisesti Espanjaan muuttavien ei ole pakko ”sulautua” toiseen yhteiskuntaan, kun taas Suomeen muuttavien ulkomaalaisten tulee oppia kieli ja toimia kuten ”kunnon kansalaiset” eli esimerkiksi työllistyä mahdollisimman nopeasti? Suomenkielisten palveluiden lisääntyminen Aurinkorannikolla mahdollistaa sen, että suomalaiset saavat tarvitsemansa – pankkipalveluista ruisleipään, ja sidosta aitoon Espanjaan ei ikinä muodostu. Joten onko Aurinkorannikolle muuttamisen kohdalla kyse vain etuoikeudesta, omasta tahdosta ja valinnan vapaudesta kun verrataan Suomeen saapuvien pakolaisten ja Espanjaan muuttavien suomalaisten yhteiskunnallista asemaa?
Anni Närvänen, Elina Paloposki, Tuuli Parviainen
LÄHTEET
1 Fuengirola. Haettu 16.5.2022 osoitteesta https://www.aurinkorannikko.fi/kaupungit-ja-alueet/fuengirola/
2 Karisto, A. (2008). Satumaa: Suomalaiseläkeläiset Espanjan Aurinkorannikolla. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
3 Sulkunen, P. (1999). Johdatus sosiologiaan – käsitteitä ja näkökulmia. Juva: WSOY.
4 Liimatainen, K. & Luoma, S. (1999). Matkalaukkulapsen maailma: lasten sopeutuminen vieraaseen kulttuuriin. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, Opettajankoulutuslaitos.
5 Pesola, N. (2012). Espanjan Aurinkorannikolla asuvien suomalaisten kansalaisuudesta. Pro gradu- tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta, Sosiaalipedagogiikka.
6 Verohallinto. (2022). Eläkettä Suomesta Espanjaan vuodesta 2022 alkaen. Haettu 2.6.2022 osoitteesta https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/verokortti/elaketulon_verokortt/elaketta_suomesta_ulkomaille/el%C3%A4kett%C3%A4-suomesta-espanjaan/
Matkailevat tutkijat 