Kiertotaloutta toteuttamalla on mahdollista saada aikaan taloudellisia ja ekologisia hyötyjä sekä edistää kestävien tapahtumien järjestämistä. Suomalaisilla musiikkifestivaaleilla toteutetaan kiertotaloutta, mutta sitä ei tiedosteta tai ainakaan korosteta. Kiertotaloutta edistävää toimintaa ohjaavat todennäköisimmin ekologisuuden, kestävän kehityksen tai ympäristöystävällisyyden periaatteet.
Kandidaatin tutkielmassani tutkin kiertotalouden toteutumista Suomessa järjestettävillä musiikkifestivaaleilla. Kiertotalouden käsite ei ole aivan yksiselitteinen. Yksinkertaistettuna kiertotaloudella tarkoitetaan talousmallia, jossa kulutetaan tuotteiden sijasta palveluita. Kiertotaloudelle tyypillistä on muun muassa jakaminen, kierrättäminen, vuokraaminen sekä materiaalien tai tuotteiden käyttöiän ja käyttöasteiden kasvattaminen. Kiertotalouden toteutuminen edellyttää tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien välillä.
Haastattelin kolmea musiikkifestivaalien johdossa työskentelevää henkilöä. Tutkimustulosten mukaan kiertotaloutta toteutetaan musiikkifestivaaleilla usein eri keinoin. Keskeisimmät musiikkifestivaaleilla näkyvät kiertotaloutta edistävät toiminnot ovat jätteiden lajittelu ja kierrätys, materiaalien käyttöasteiden kasvattaminen, tuotteiden vuokraustoiminta ja yhteistyö eri sidosryhmien välillä.
Jätteet lajitellaan ja kierrätetään monipuolisesti sekä festivaalikävijöiden, että festivaalien henkilökunnan toimesta. Kierrätyspisteitä on useita ja niille on järjestetty ohjausta tai neuvontaa. Kierrätyspisteiden lisäksi festivaalialueilta löytyy yksittäisiä jäteastioita. Materiaalien käyttöasteita kasvatetaan muun muassa hyödyntämällä edellisten vuosien lavakankaita aluetaiteeksi. Yleisenä ajatuksena on, että ei tehdä kertakäyttöisiä ratkaisuja. Materiaalien suhteen pyritään monivuotisuuteen ja kaiken tekemisen lähtökohtana on kestävyys.
Tuotteiden käyttöasteiden kasvattaminen näkyy musiikkifestivaaleilla etenkin vuokraustoimintana. Suurin osa käytetystä kalustosta hankitaan vuokrattuna. Musiikkifestivaalit myös käyttävät keskenään samankaltaista lavapakettia, joka kiertää tiiviillä aikataululla tapahtumasta toiseen. Käytetyn vuokrakaluston käyttöaste on siis hyvinkin korkea.
Kiertotaloutta toteuttamalla on mahdollista järjestää yhä kestävämpiä tapahtumia. Tämä tarjoaa mahdollisuuden erottua vastuullisena toimijana laajan toimialan moninaisten toimijoiden joukosta. Festivaalijärjestäjien kannattaa viestiä toteuttamastaan kiertotaloudesta kaikille sidosryhmille, kuten asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja rahoittajille.
Lotta Laukkanen, Lapin yliopisto
llaukkan@ulapland.fi