Matkailun jakamistalous ja vastuullisuus // 17.6.2019

Jakamistalous syntyi 1990-luvun lopulla. Internetin tiedonvälityskapasiteetti oli kasvanut nopeasti ja internettiin kytkettyjen laitteiden määrä lisääntyi kotitalouksissa. Kehityksen myötä teknologia-alan yritykset alkoivat kehittää yhtäältä kaupankäyntiin tarkoitettuja sovelluksia ja toisaalta yhteisöllisiä verkkopalveluita. Uudet yritykset yhdistelivät näitä ominaisuuksia synnyttäen verkkopohjaisia teknologia-alustoja, jotka mahdollistivat sosiaalisen verkostoitumisen ohella ideoiden, tuotteiden ja palveluiden välittämisen kuluttajien kesken. Syntyi ilmiö, jota kutsutaan vertaistaloudeksi. Sillä tarkoitetaan yksityishenkilöiden harrastamaa tavaroiden tai palveluiden vaihdantaa toisten yksityishenkilöiden kanssa. Alustatalous puolestaan tarkoittaa sellaista työsuoritteiden vaihdantaa yksityishenkilöiden kesken, jossa välittäjänä ja aktiivisena organisoijana toimii kaupallinen yritys. Jakamistalouden käsite pitää sisällään nämä molemmat uuden talouden muodot. Käsittelen seuraavassa matkailun jakamistalouteen liittyvää tieteellistä keskustelua vastuullisuuden näkökulmasta.

Jakamistalous esitettiin aluksi uutena markkinatalouden demokraattisena ilmentymänä, joka mahdollistaa kaikkien osallistumisen kaupalliseen vaihdantaan1,2. Yksityishenkilöt voisivat saada tuloja isoja investointeja vaatineista omistuksistaan, kuten autoistaan ja asunnoistaan1,3,4,5,6. Lisäksi he voisivat myydä osaamistaan laajoilla markkinoilla ja saada tästä lisäansioita7. Katsottiin myös, että jakamistalous toisi markkinoille sellaisia resursseja, jotka muuten olisivat käyttämättöminä markkinoiden ulkopuolella3,8,9. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi jakamistalous piti sisällään lupauksen kestävästä taloudesta3,10.

Nuottila_bloginkuvituskuva1_Longyearbyen
Jakamistalous tuo matkailijoiden saataville lisäpalveluita ja majoituskapasiteettia kohteissa, joissa kaupallisen tarjonnan käyttöaste on korkea ja kysyntä tarjontaa suurempi. Kuvassa Longyearbyen, Huippuvuoret. Kuva: © Jouko Nuottila

Matkailun jakamistalous tarkoittaa esimerkiksi vertaismajoituspalveluita ja paikallisten asukkaiden matkailijoille tarjoamia elämyspalveluita. Jakamistalous on lisännyt sosiaalisia kohtaamisia matkailijoiden ja paikallisten asukkaiden kesken, mutta tutkijat ovat havainneet vertaismajoituspalveluiden tarjonnan nopean kasvun aiheuttaneen myös monenlaisia ongelmia11. Suurissa kaupungeissa matkailijat ja matkailun kielteiset vaikutukset leviävät paikallisten asuinalueille4,12. Suosituissa matkakohteissa, joissa yritysten tarjoama majoituskapasiteetti ei riitä tyydyttämään kysyntää, on perinteisiltä vuokramarkkinoilta siirtynyt asuntoja lyhytaikaiseen vuokraukseen, mikä on johtanut hintojen nopeaan nousuun11,13. Joissakin kohteissa paikallisten asukkaiden ja matkailijoiden välille on syntynyt kiistoja matkailijoiden epäkunnioittavan käytöksen vuoksi4,14. Jakamistalouden kehitys liittyy vahvasti myös vieraanvaraisuuden15,16  ja matkailun digitalisaation17,18  tematiikkaan.

Nuottila_bloginkuvituskuva2_Alta
Jakamistalouden vertaismajoituspalvelut mahdollistavat matkailijoiden majoittumisen paikallisten asukkaiden asuinalueille. Lisääntyvät matkailijamäärät saattavat kuitenkin aiheuttaa häiriöitä naapurustossa ja luoda jännitteitä matkailijoiden ja paikallisten asukkaiden välillä. Kuva Altasta. Kuva: © Jouko Nuottila

Tieteellisessä kirjallisuudessa poliittisen vastuullisuuden alueella keskustelua on käyty lähinnä jakamistalouden sääntelyn tarpeesta ja sääntelyn tavoista. Ekologista ja kulttuurista vastuullisuutta on tutkittu selvästi vähemmän. Jakamistalouden vaikutusta paikalliskulttuuriin on tutkittu hyvin vähän. Paikallisen kulttuurin kunnioittava kohtaaminen on jäänyt huomiotta, samoin paikallisen kulttuurin tuotteistamisen eettisyyttä jakamistalouden piirissä on tutkittu vähän. Vaikka yksi jakamistalouden alkuperäisistä lupauksista on ollut resurssitehokkuus ja sitä kautta ympäristöystävällisyys, on jakamistalouden ekologista vastuullisuutta tarkasteltu niukasti. Sosiaalista ja taloudellista vastuullisuutta on kirjallisuudessa käsitelty laajasti, mutta esimerkiksi yksityishenkilöiden tarjoamat elämyspalvelut jakamistalouden alustojen kautta on uutena ilmiönä jäänyt lähes kokonaan huomiotta tieteellisessä tutkimuksessa.

Vaikka jakamistaloudesta on julkaistu jo satoja tieteellisiä tutkimuksia, matkailuun liittyenkin lähes 200, on vastuullisuuden tematiikassa vielä runsaasti tutkittavaa. Edellä on laajan systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla tunnistettu useita tutkimusaukkoja, jotka ovat tutkimuksellisesti mielenkiintoisia, mutta myös yhteiskunnallisesti tärkeitä. Lapin yliopisto on oivallisessa asemassa matkailun jakamistalouden tutkimuksen suhteen ja me voimme tehdä kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta koskien yhtä aikamme merkittävimmistä ilmiöistä.

Jouko Nuottila

 

Lähteet

1. Dyal-Chand, R. (2015). Regulating sharing: the sharing economy as an alternative capitalist system. Tulane Law Review, 90(2), 241–309.
2. Scaraboto, D. (2015). Selling, sharing, and everything in between: The hybrid economies of collaborative networks. Journal of Consumer Research, 42(1), 152–176.
3. Dredge, D. & Gyimóthy, S. (2015). The collaborative economy and tourism: Critical perspectives, questionable claims and silenced voices. Tourism Recreation Research, 40(3), 286–302.
4. Santolli, B. J. (2017). Winning the battle, losing the war: European cities fight Airbnb. George Washington International Law Review, 49(3), 673–709.
5. Sinclair, M. (2016). Fair and efficient regulation of the sharing economy. Economic Affairs, 36(2), 204–211.
6. Stalnaker, S. (2008). Here comes the P2P economy. Harvard Business Review, 86(2), 18–18.
7. Ravenelle, A. J. (2017). Sharing economy workers: selling, not sharing. Cambridge Journal of Regions, Economy and Society, 10(2), 281–295.
8. Finck, M., & Ranchordás, S. (2016). Sharing and the city. Vanderbilt Journal of Transnational Law, 49(5), 1299–1369.
9. Kathan, W., Matzler, K., & Veider, V. (2016). The sharing economy: your business model’s friend or foe? Business Horizons, 59(6), 663–672.
10. Frenken, K. (2017). Political economies and environmental futures for the sharing economy. Philosophical Transactions of the Royal Society A: Mathematical, Physical and Engineering Sciences, 375(2095).
11. Lobel, O. (2016). The law of the platform. Minnesota Law Review, 101(1), 87–166.
12. Gutiérrez, J., García-Palomares, J. C., Romanillos, G., & Salas-Olmedo, M. H. (2017). The eruption of Airbnb in tourist cities: comparing spatial patterns of hotels and peer-to-peer accommodation in Barcelona. Tourism Management, 62, 278–291.
13. Miller, S. (2016) First principles for regulating the sharing economy. Harvard Journal of Legislation, 53(1), 147–202.
14. Jonas, A. (2015). Share and share dislike: the rise of Uber and Airbnb and how New York City should play nice. Journal of Law & Policy, 24(1), 205–239.
15. Molz, J. G. (2013). Social networking technologies and the moral economy of alternative tourism: the case of couchsurfing.org. Annals of Tourism Research, 43, 210–230.
16. Tussyadiah, I. P., & Zach, F. (2016). Identifying salient attributes of peer-to-peer accommodation experience. Journal of Travel and Tourism Marketing, 34(5), 636–652.
17. Hsu, A. Y.-C., King, B., Wang, D., & Buhalis, D. (2016). In-destination tour products and the disrupted tourism industry: progress and prospects. Information Technology and Tourism, 16(4), 413–433.
18. Salvioni, D. M. (2016). Hotel chains and the sharing economy in global tourism. Symphonya: Emerging Issues in Management, 1, 31–44.

2 Comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s