Pääset lentokentälle saakka ja tajuat passin jääneen kotiin, eteisen pöydälle. Varaamasi halpa hotelli osoittautuu paremmaksi, kuin olisit ikinä voinut kuvitella. Se tunne, kun matkakohteesta joutuu ihanan loman jälkeen lähtemään.
Matkailu herättää meissä monia erilaisia tunteita. Tunteet vaikuttavat niin tämän hetken kokemuksiin kuin siihen, millaisia muistoja matkailusta syntyy1. Voimakkaita tunteita herättävä kokemus jää useimmiten parhaiten mieleen, olipa kyse sitten positiivisista tai negatiivisista tunteista.
Psykologiassa tunteita on tutkittu pitkään. Tutkimuksissa on löydetty esimerkiksi universaaleja tunteita, jotka ovat tunnistettavissa yleismaailmallisesti äänenpainoista, eleistä ja ilmeistä2. Matkailututkimuksessa tunteiden tutkimusta on tehty useasta eri näkökulmasta ja yhä uusia tutkimuksia syntyy. Tunteiden rooli matkailututkimuksessa on suuri, koska vain suuria tunteita herättävät kokemukset pärjäävät eri matkailutuotteiden kilpailussa.1

Matkaseurana tunteet
Ennen matkaa odotukset ovat korkealla ja matkaan liitetään paljon positiivisia tunteita. Tunteet ja asenteet myös ohjaavat kohteen valintaa ja siten sen imagon muodostumista3. Kohteen valinta tapahtuu useammin tunne- kuin järkiperustein, ja siten tunteet ovat mukana matkalla jo ennen sen alkua.
Matkan aikana tunteet voivat vaihdella laidasta laitaan. Ärsyttää, kun lento on myöhässä, mutta jo seuraavana päivänä ilo on ylimmillään auringon paistaessa ja ruuan ollessa hyvää. Kun matkaa on odotettu ja ehkä etukäteen jännitettykin pitkään, voi jo perille pääseminen olla suuri ilon aihe.
Matkan jälkeen koetut tunteet säilyvät muistoissa ja matkakuvissa, mutta matkan tuomaa fiilistä peilataan myös siihen ladattuihin odotuksiin. Matka on harvoin yhtä ihanaa unelmaelämää kuin etukäteisodotuksissa, ja kotiin palaaminen kirpaisee. Siksi matka voi joskus jälkikäteen tuntua pettymykseltä. Kuitenkin onnistunut matka voi tuoda rennon ja iloisen tunnelman matkailijoiden mukana myös kotiin.
Matkailukokemukset herättävät tunteita, eikä tunteilta voi paeta matkallakaan. Matkailu avartaa – kulunut ja vanha sanonta, mutta se kiteyttää oleellisen: arjesta irrottautuminen ja matkan luoma tunne vapaudesta tekevät hyvää kenelle tahansa, olivatpa tunteet ja kokemukset sitten negatiivisia tai positiivisia.

Eveliina Harju
Lähteet
1. Volo, S. (2017). Emotions in tourism: From exploration to design. Teoksessa D. R. Fesenmaier & Z. Xiang (toim.), Design science in tourism: Foundations of destination management. Cham: Springer International Publishing.
2. Jokelainen, J. & Talvitie, E. (2018). Tunteet. Haettu 4.4.2019 osoitteesta https://psykologiaa.com/2018/01/23/tunteet/
3. Um, S. & Crompton, J. L. (1990). Attitude determinants in tourism destination choice. Annals of Tourism Research, 17, 432-448.