Terrorismi ja matkailu // 4.5.2018

Onko matkakohteesi valintaan vaikuttanut turvallisuus? Terrorismi on nykyään hyvin yleistä ja mahdollista missä tahansa. Siksi matkailijatkin pohtivat matkakohdetta valitessaan, miten turvallinen kohde on. Pieni osa matkailijoista etsii vaarallisuutta, mutta suurin osa haluaa kuitenkin olla varma, että yhteiskunnalla on resurssit suojella heitä. 1 Esimerkiksi Suomessa rajojen sekä tärkeiden infrastruktuurien turvallisuutta parannetaan ja kansalaisia sekä infrastruktuuria suojataan terrori-iskuilta varmistamalla viranomaisten, kuntatoimijoiden ja elinkeinoelämän yhteistyö2.

Politiikkatieteet, tarkempana alana kansainväliset suhteet, tutkivat ajankohtaisia ja maailmanlaajuisia ongelmia terrorismin ollessa yksi niistä. Terrorismilla yritetään väkivallan avulla vaikuttaa poliittisiin päätöksiin ja niiden lopputuloksiin. Se on sodanmuoto, jonka tavoitteena on tuhota yhteiskunnan järjestys sattumanvaraisilla kuolemilla.3 Yleisiä terrorismin muotoja ovat muun muassa pommitukset ja autolla ajo väkijoukkoon. Ne kohdistuvat suuriin väkijoukkoihin kerralla, mikä mahdollistaa kaaoksen. Terrori-iskuja on vaikea ennakoida, mikä antaa terroristeille etulyöntiaseman suunnittelussa ja kohteen valinnassa3.

Turisteja pursuavat kaupungit ovat hyviä kohteita terroristeille, koska niissä on paljon mahdollisia uhreja. Iskemällä turistikohteisiin terroristit saavuttavat ison medianäkyvyyden, jota he voivat käyttää propagandassaan. Lisäksi länsimaalaiset turistit uhreina takaavat medianäkyvyyden paljon helpommin, kun taas tuhansien ihmisten kuoleminen nälkään ei herätä niin paljoa huomiota4. Turistien keskuudessa terroristien on helppo piiloutua väkijoukkoon ihmisten vaihtuvuuden takia1.

 

polittiikkatieteet 2
Isoihin turistikohteisiin on helppo hyökätä, kuten kuvassa näkyvään Lontooseen, johon tehtiinkin terrori-isku 2017.
Kuva: Isabella Runn.

 

WTC-torneihin kohdistunut terrori-isku vaikutti suuresti matkailutoimialaan ympäri maailmaa. Sen vaikutukset ovat huomattavissa vielä tänäkin päivänä, varsinkin lentoliikenteessä. Siellä nämä vaikutukset näkyvät esimerkiksi turvatarkastusten tiukentumisena. Turvatarkastukset voivatkin viedä paljon aikaa, ja siksi jotkut lyhyet matkat ovat nykyään nopeampia kulkea autolla kuin lentokoneella.

 

Tekijät: Isabella Runn ja Sofia Lähteenmäki

 

Lähteet:

1. Tarlow, P. E. (2006). A social theory of terrorism and tourism. Teoksessa Y. Mansfel & A. Pizam (toim.), Tourism, security and safety: From theory to practice (s. 33–48). Amsterdam: Butterworth-Heinemann.

2. Sisäasianministeriö. (2010). Kansallinen terrorismin torjunnan strategia. Haettu 27.04.2018 osoitteesta https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80485/sm_212010.pdf?sequence=1&isAllowed=y

3. Tarlow, P. E. (2006). Terrorism and tourism. Teoksessa D. Pendergast, J. Wilks & P. Leggat (toim.), Tourism in turbulent times: Towards safe experiences for visitors (s. 79–92). Amsterdam: Elsevier.

4. Edelheim, J., Ilola, H. & Veijola, S. (2013). Johdanto matkailun tutkimukseen. Teoksessa S. Veijola (toim.), Matkailututkimuksen lukukirja (s. 16–29). Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s