
Kuva: Sabina Holstein
Politiikkatieteet, joihin kuuluvat valtio-oppi ja kansainväliset suhteet, tutkivat yhteiskunnan poliittisia ilmiöitä. Politiikkatieteet voivat tarkastella hyvin monenlaisia näkökulmia, esimerkiksi valtioiden välisistä suhteista aina paikallispolitiikan tasolle asti. Tärkeitä teemoja politiikkatieteissä ovat erilaiset intressit, ristiriidat ja konfliktit. Onko menneisyyden arvottaminen ja tulevaisuuden tutkiminen historian kirjoitusta vaiko politiikkaa?
Politiikkatieteet liittyvät yksilön toimintaan Aristoteleen hyve-etiikasta aina moderniin globalisaatioon. Politiikka vaikuttaa toimintaamme siinä missä matkailukin, meidän sitä suuremmin ajattelematta. Poliittiset teot ovat myös suorassa yhteydessä matkailuun esimerkiksi viisumien ja erilaisten muiden rajoitteiden takia.
Julkinen sektori vaikuttaa eniten matkailun säädöksiin niin valtiollisella kuin paikallisella hallinnon tasolla1. Toimiva esimerkki paikallisen hallinnon vaikutuksesta matkailuun on muun muassa Napapiirin alueella Rovaniemellä tapahtunut kaavoitus eri matkailutoimijoiden reiteistä2. Valtiollisella tasolla esimerkkinä toimii turistien mahdollisuus verovapaisiin tuotteisiin.
Matkustaessa kaikki eivät välttämättä ajattele tekevänsä suoranaisia poliittisia päätöksiä. Tästä johtuen monet tukevat tietämättään tietynlaisia hallitusmuotoja, kuten diktatuuria, matkakohteita valitessaan. Esimerkiksi Kuuba on suosittu kohde turistien keskuudessa. Sinne matkustettaessa tuetaan valtion hallintomuotoa. Kyse on poliittisesta kestävyydestä, joka on yksi kestävän matkailun osa-alue. Muita kestävyyden muotoja ovat sosiaalinen, taloudellinen, kulttuurinen sekä ekologinen kestävyys. 3

Kuva: Isabella Runn
Matkailua koskevia poliittisia päätöksiä tekevien on tärkeää huomioida kansainväliset, valtiolliset ja paikalliset sidosryhmät, mutta myös näiden ryhmien omat yhteydet, sillä yhteistyön onnistumiseksi kaikki osapuolet tulee ottaa huomioon4. Päätöksissä pitäisi ensisijaisesti huomioida paikallisten mielipiteet turismin suhteen, koska he tulevat elämään päätösten kanssa vielä turistien poistumisen jälkeenkin. Paikallisten huomioon ottaminen kuuluu myös kestävän matkailun pariin.
Isabella Runn, Julia Linnus, Sabina Holstein & Sofia Lähteenmäki
Lähteet:
1. Elliott, J. (1997). Tourism: Politics and public sector management. London: Routledge.
2. Pylkkänen, S. (2017). Napapiirin kaavaehdotus uudestaan Rovaniemen kaupunginhallituksen käsittelyyn – Pajakylän nykyinen liittymä kiistakapulana. Haettu 12.04.2018 osoitteesta https://www.lapinkansa.fi/lappi/napapiirin-kaavaehdotus-uudestaan-rovaniemen-kaupunginhallituksen-kasittelyyn-pajakylan-nykyinen-liittyma-kiistakapulana-200549963/
3. Edelheim, J., Ilola, H. & Veijola, S. (2013). Johdanto matkailun tutkimukseen. Teoksessa S. Veijola (toim.), Matkailututkimuksen lukukirja (s. 16–29). Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
4. Bowen, D. (2017). Politics and tourism destination development: The evolution of power. Journal of Travel Research, 56(6), 725–743.