Jo ennen ajanlaskumme alkua ovat ihmiset matkustaneet paikasta toiseen. Matkustaminen on ollut niin Jeesuksesta Kristoffer Kolumbukseen kuin Phileas Foggista Jacques Cousteauhon tärkeässä roolissa historian saatossa. Pyhiinvaeltajat ja ristiretkeläiset matkustivat uskonnollisten syiden vuoksi, kun tutkimusmatkailijat taas halusivat löytää uusia maita ja tutkia niiden ympäristöjä. Aateliset sekä taiteilijat ja monet muut matkustivat oppimaan uusia kieliä ja taitoja. Aluksi matkustaminen tapahtui jalan, hevosella tai aasilla. Myöhemmin teknologian kehittyessä ja erilaisten kulkuvälineiden yleistyessä matkustaminen helpottui ja yhä useamman ihmisen yhtäaikainen matkustaminen mahdollistui.

Henkilöt, jotka ovat matkailleet, ovat myös aina kirjoittaneet ja kertoneet matkoistaan. Matkustamisesta ja uusien taitojen sekä kulttuurien oppimisesta on kirjoitettu matkapäiväkirjoihin, jotka usein kuvailevat paikkoja ja kokemuksia jopa ylistävällä tavalla. Etenkin 1500–1700-lukujen Euroopassa ylimystö ja aatelisto matkustivat oppimaan uusia kieliä sekä luomaan suhteita muihin kuningaskuntiin ja niiden päämiehiin. He tutustuivat paikallisiin kulttuureihin tanssin, taiteen, musiikin sekä muiden harrastusten kautta. Matkoiltaan kotiutuneet kertoivat kotimaissaan kertomuksia matkoistaan sekä suurista seikkailuista, joita he olivat kokeneet.1 Kertomukset ylistivät elämyksiä sekä muita uusia kokemuksia ”ihmeellisissä” uudenlaisissa paikoissa.

Matkailu on ollut tärkeä osa historiaa ja edistänyt ihmiskunnan kehitystä niin yhteiskunnallisesti kuin yksilöllisestikin. Kautta aikojen matkailun on kuvattu avartavan ja opettavan matkailijoille uusista kulttuureista sekä tuovan kansoja yhteen. Voisi jopa sanoa matkakertomusten ja -kirjoitusten olleen pohja globalisaatiolle. Aikoinaan kieliä ulkomaille opettelemaan lähteneet aateliset tulivat takaisin osaten toisia kieliä ja tuntien toisia kulttuureita. Nykyisen, kansainvälistyneen maailman kaupankäynti perustuukin juuri toisten kulttuurien ja kielten osaamiseen. Matkailu on kasvanut huimasti ajoista, jolloin tutkimusmatkailijat kirjoittivat matkapäiväkirjojaan, mutta juuri ne ovat innoittaneet ihmisiä matkailemaan toinen toistaan eksoottisempiin kohteisiin. Yhä nykyäänkin matkoista kirjoitetaan blogeissa ja kerrotaan videoilla sadoille – jopa tuhansille ihmisille.
Eero Kiukas
LÄHDE
1 Adler, J. (1989). Origins of sightseeing. Annals of Tourism Research, 1989, 16, 7–29.