Matkailu on ilmiönä laaja. Sitä voi tutkia ja tarkastella monen eri tieteenalan näkökulmia hyödyntäen. Tässä tekstissä tarkastelemme matkailua hallintotieteiden näkökulmasta. Hallintotieteet ovat yhteiskuntatieteitä, jotka tutkivat hallintoa ja julkista toimintaa1. Matkaillessamme emme yleensä pohdi erilaisia hallinnollisia säädöksiä, joilla voi olla suurikin vaikutus matkailualueen muodostumiseen ja kehittämiseen. Maakunnilla ja kunnilla on yllättävän suuri rooli alueellisen kehityksen suunnittelussa ja toteutuksessa, jotka liittyvät olennaisesti matkailuun.

Maakuntien liitot ovat osa alueellista kunnallishallintoa. Maakunnan liiton yksi tehtävä on vastata alueensa aluekehityksestä. Aluekehitys tarkoittaa maakunnan elinkeinoelämän toimintaedellytysten, väestön elinolojen ja palvelujen saatavuuden kehittämistä.2 Monet maakuntien liitoista luovat esimerkiksi alueilleen matkailustrategioita, joiden mukaisesti matkailua alueella toteutetaan.
Suomessa on useita kuntia, joiden yksi pääelinkeino on matkailu. Monissa kunnissa matkailuelinkeinon kehittäminen ja toimivuus ovat merkittävässä asemassa kunnan elinvoimaisuuden säilyttämisessä. Aluekohtaisessa suunnittelutyössä tulisi huomioida monipuolisesti eri toimialojen osaajia, jotta saavutetaan kokonaisvaltainen kuva, joka hyödyttää niin matkailu- kuin muitakin kunnan elinkeinoja.
Päättäjien on otettava huomioon kaikkien alueen ihmisten tarpeet suunnittelutyössä, myös matkailijat ja heidän tarpeensa, jotta matkailijoiden kokemus kohteesta olisi myönteinen. Tällöin alue hyötyy matkailuelinkeinon positiivisista vaikutuksista. Kuitenkin kunnan tehdessä suunnitelmia ja päätöksiä, tulisi paikallisten olla etusijalla, sillä kunta on heidän kotinsa.

Aluehallinnollinen näkökulma saattaa unohtua matkailua tarkasteltaessa. Sen merkitystä ei pidä kuitenkaan väheksyä, sillä kuten voi huomata, maakunta ja kunta luovat puitteet matkailulle. Ilman kuntien ja maakuntien luomia alueellisia mahdollisuuksia matkailuelinkeinoa ei voitaisi harjoittaa.
Aliisa Wiik ja Milla Siivonen
Lähteet
1 Hallintotieteet. (2013). Haettu 4.4.2017 osoitteesta http://www.uva.fi/fi/fields/administrative_sciences/
2 Niemivuo, M. (2013). Aluehallinto ja aluepoliittinen lainsäädäntö. Helsinki: Kauppakamari.
pretty exceptional photograph! http://crusher-Sale2014.rhcloud.com/2017/04/21/convenient-programs-for-compare-gadget-insurance-some-thoughts/
TykkääTykkää