Juuri pieneltä ulkomaanreissulta palanneena voin vain todeta, millainen merkitys kielitaidolla on matkailun parissa. Oman kokemukseni mukaan yleensä turistikohteissa puhutaan ainakin ymmärrettävästi englantia, mutta tämä teki poikkeuksen sääntöön. Tulin lukemattomia kertoja väärinymmärretyksi siksi, koska paikallisten kielitaito oli erittäin kehno, jopa nuoremmallakin väestöllä. Ravintolassa sain usein jotain muuta, kuin mitä olin tilannut, ja taksikuskit eivät ymmärtäneet englanninkielisiä numeroita, joten kommunikoiminen matkakohteessa oli varsin turhauttavaa.
Minusta on turistin velvollisuus opiskella edes joitain tärkeitä sanoja ja fraaseja kohdemaan kielellä jo ihan paikallisen kulttuurin kunnioittamisen vuoksi. Paikalliset eivät voi kuitenkaan olettaa matkailijan kielitaidon olevan niin hyvä, että kohtaamiset voidaan kokonaan hoitaa heidän omalla kielellään. Paikallisten on siis ehdottomasti tultava vastaan ja osattava edes auttavasti englantia. Lomilta haetaan yleensä vaivattomuutta, joten kommunikoinnin vaikeus ja jatkuva väärinymmärretyksi tuleminen eivät varmasti paranna turistin kokemusta kohteesta. Pahimmassa tapauksessa se voi olla jopa este matkailun kehittymiselle, mutta tietysti on olemassa seikkailunhaluisia matkailijoita, joille kielimuuri on vain uusi seikkailu ja eksoottinen kokemus.
Kielimuurien aiheuttamista ongelmista voi yrittää selvitä monin tavoin – esimerkiksi kääntäjillä, sanakirjoilla tai vaikkapa elekielellä. Nykytekniikka tarjoaa huimat mahdollisuudet matkailijallekin: esimerkiksi Googlen tarjoama ilmainen kääntäjä muuttaa sanan tai kokonaisen lauseen hetkessä toiselle kielelle. Kun yhteistä kieltä ei löydykään, on helppo kaivaa vain älypuhelin esiin ja naputtaa haluamansa sanoma kääntäjään. Toki aina kääntäjänkään kautta ei saa ihan kieliopillisesti pätevää tekstiä, mutta yleensä se on kuitenkin tulkittavissa. Elekielellä voi hoitaa yksinkertaisia kommunikointitilanteita, mutta siihen liittyy mielestäni aika paljon riskejä. Eri kulttuureissa erilaiset käsieleet koetaan eri tavoin, ja se mikä on suomalaisessa kulttuurissa täysin normaalia ja kohteliasta, voidaan tulkita esimerkiksi jossain päin Aasiaa todella epäkohteliaaksi. Esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa toisen ihmisen kutsuminen luokseen etusormea koukistamalla on loukkaavaa ja Lähi-Idässä peukun näyttäminen koetaan hävyttömäksi ja jopa rivoksi eleeksi1. Matkailijan on siis todellakin tunnettava kohteen elekulttuuri välttääkseen loukkaamasta paikallisia ja tullakseen ymmärretyksi oikein.
Vaikka matkailukohteessa osattaisiinkin englantia, voi se joskus olla hyvin vaikeaselkoista puhetavan takia tai jopa puhujan äidinkielen rakenteesta johtuen. Cohen ja Cooper käsittelevät artikkelissaan sitä, kuinka esimerkiksi Thaimaassa paikallisten usein alkeelliseen englannin kieleen sekoittuu helposti hyvin erilaisen thain kielen rakenteita, joita ei voi suoraan kääntää ymmärrettävään muotoon2. Kieltä ei siis yleensä voi kääntää sanasta sanaan suoraan toiseen kieleen ilman väärinkäsityksiä ja ymmärrettävyyden säilymistä.
Matkailijan ja paikallisen kohtaaminen lähtee molemminpuolisesta halusta kommunikoida ja saada asia ymmärretyksi. Vaikka asiakaspalvelutilanteessa matkoilla ei tulisikaan ymmärretyksi puhutun kielen avulla, on monia muitakin tapoja selviytyä tilanteesta, kuten esimerkiksi aiemmin mainittu elekieli.
Annika Pellonpää
Lähteet:
1 Madventures: Varo näitä eleitä maailmalla – länsimaista käsimerkkiä pidetään rivona. (2012). Haettu osoitteesta http://www.rantapallo.fi/matkailu/madventures-varo-naita-eleita-maailmalla-lansimaista-kasimerkkia-pidetaan-rivona/
2 Cohen, E. & Cooper, R. L. (1986). Language and Tourism. Annals of Tourism Research, 13, (s. 550-551).
Kuvat Outi Kugapin henkilökohtaisesta arkistosta
Matkailevat tutkijat 
2 Comments