Jos ei jouluna ole lunta… // 13.5.2016

DSC_2229
Kuopiossa jouluna 2015 Kuva: Outi Kugapi

 

Musta joulu, jokaisen suomalaisen pahin pelko? Kuten viime vuosina on nähty, on se kohta jokavuotinen murhe, mutta vielä toistaiseksi jokainen meistä pystyy siihen vähän vaikuttamaan. Arkipäivisin, mutta myös matkustaessamme vaikutamme kaikilla teoillamme ympäristön tilaan ja tulevaisuuteen. Nykypäiväisiin, kaikkia koskeviin sekä arkipäiväisiinkin ympäristöasioihin liittyy myös useita eettisiä valintoja, joihin ei ole olemassa valmiita vastauksia. Tällöin täytyy itse löytää itselleen sopiva vaihtoehto sekä tasapaino eri valintojen välillä. Oletko miettinyt halpoja lentoja varatessasi ilmakehäämme päätyviä päästöjä ja ilmastonmuutosta? Jos et sinäkään niin ei moni muukaan. Lentämisellä on suuret vaikutukset ympäristöön ja ilmakehään päätyviin hiilidioksidipäästöihin, sekä niiden myötä omaan että jälkikasvumme tulevaisuuteen. Kauas matkustaessa tulisi viipyä kohteessa kauan, vältellä suosituinta sesonkia ja suosia hidasta elämää sekä mahdollisuuksien mukaan liikkua esimerkiksi junalla kaupungista toiseen1. Tällöin onnistuu säästämään ympäristöä suuremmalta kuormitukselta sekä tuomaan paikallisille muutakin hyötyä. Ympäristötieteiden ja matkailututkimuksen suurimpia yhteisiä tehtäviä onkin pystyä toteuttamaan elämää siten, että matkailulla sekä maapallolla on vielä tulevaisuutta.

Kallisarvoiset luonnonympäristömme muuttuvat jatkuvasti ihmisten toimien myötä, mutta myös luonnollisesti. Tällä hetkellä eniten muutoksia ohjaa kuitenkin koko maapalloa koetteleva ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos on tulosta liiallisen voimistuneesta kasvihuoneilmiöstä. Kasvihuoneilmiön ansiosta maapallolla on elämää, ilman ilmiötä maapallon pintalämpötila olisi noin -18c, kun kasvihuonekaasujen ansioista se on +14c. Kasvihuoneilmiö on nimensä mukaisesti kuin kasvihuone maapallon päällä, ilmakehä päästää auringosta tulevan säteilyn maan pinnalle, mutta estää kuitenkin maapallon lämpösäteilyä karkaamasta avaruuteen.2 Ihmisten tuottamien kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin (CO2) ja metaanin (CH4), määrät ovat lisääntyneet, nämä kaasut estävät lämmön karkaamista ilmakehästä3. Ilmastonmuutoksesta johtuvat esimerkiksi sään ääri-ilmiöt, napa-alueiden sulaminen ja merenpinnan kohoaminen, jotka vaikeuttavat jo nyt sekä ihmisten että eliöiden elämää. Sateet ja myrskyt lisääntyvät sekä hurjistuvat, joissain paikoissa kuivuus pahenee entisestään eikä sadetta nähdä enää laisinkaan. Lumi ei enää sadakaan eteläisille alueille, ja pohjoisessakin sitä saadaan odotella.3 Suomelle on ennustettu voimakkaampaa lämpenemistä sen pohjoisen sijainnin takia4.

Lämpimämpi ilmakehä sitoo enemmän kosteutta, jolloin ukkosmyrskyjen voima kasvaa alueellisesti. Merivesi lämmetessään taas lisää trooppisten myrskyjen sekä määrää että voimaa, kovat myrskyt myös yleistyvät ennen niille harvinaisilla alueilla tuulien muuttuessa.2 Ilmaston lämmetessä lumi- ja jääpeitteet vähenevät, jolloin auringonsäteilyä pääsee imeytymään maanpinnalle ja meriin enemmän, eli lämpeneminen vain jatkuu. Maapallon lämpötilan muutoksiin vaikuttaa myös luontainen vaihtelu, joka voi toisella alueella pienentää lämpenemistä, ja toisella lisätä sitä.3

Arktisen alueen muutokset ovat näkyvimpiä, sillä se lämpenee huomattavasti nopeammin kuin muu maapallo keskimäärin.5 Ilmaston lämpeneminen on vielä toistaiseksi hidasta, suurten valtamerten ansiosta, sillä niiden lämpeneminen vie aikaa. Kasvihuonekaasujen lisääntymisestä johtuva lämpötilan nousu aiheuttaa monia erilaisia muutoksia pallollamme, jää- ja lumipeitteet vähenevät, tuulet, merivirrat sekä pilvisyys muuttuvat sekä vesihöyrypitoisuus nousee, jolloin pilvisyys ja sademäärät kasvavat.3 Tiivistettynä, maapallon ilmasto muuttuu melko paljon, jos jatkamme elämäämme samalla tavalla. Tarkkoja vaikutuksia tietyille alueille on vaikea ennustaa luontaisen vaihtelun sekä merivirtojen muuttumisen takia. Joka tapauksessa ekosysteemimme tulevat muuttumaan sekä useat kasvi- sekä eläinlajit kuolemaan sukupuuttoon, eikä kaikkia vaikutuksia vielä edes tiedetä.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa matkailulle? Ennen suositut luonnonympäristöt voivat muuttua tai jopa kadota, niissä vierailemista voidaan rajoittaa. Lentämistä aletaan säännöstellä, jolloin siitä tulee kalliimpaa ja vaikeampaa. Matkailualueet muuttuvat, lämmintä ei tarvitsekaan enää etsiä niin kaukaa ja lunta joutuu etsimään vieläkin kauempaa. Kohteissa pelätään trooppisia hirmumyrskyjä, joiden vaikutusten on jo nähty olevan suunnattomia. Suomen ja etenkin Lapin matkailuun ilmastonmuutoksella on erityisen suuri vaikutus. Suomen ilmastonmuutoksen kansallisessa sopeutumisstrategiassa onkin todettu, että juuri pohjoisen Suomen asukkaat sekä luonto ovat todella herkkiä ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Matkailuun ilmastonlämpeneminen ja siitä johtuvat muutokset tietysti vaikuttavat paljon, sillä se on kärkielinkeino Lapissa ja lumi on suurin vetovoimamme. Ilmastonmuutos näkyy Lapin matkailusesongissa parhaiten suurimpaan sesonkiaikaan, jouluna. Tällöin Etelä-Lapissa lumesta ei ole ollut monina viime vuosina tietoakaan. Talvien lämpeneminen nähdään Suomen matkailulle myös valttina lyhemmällä aikavälillä, kylmimmät talvikuukaudet lämpenevät ja kansainvälisiä matkailijoista saadaan lisätuloja. Kuitenkin pidemmällä aikavälillä samat vaikutukset huolestuttavat lappilaisia matkailutoimijoita. Siksi myös Lapissa on tärkeää noudattaa kestävän kehityksen periaatteita.6

Monia vaikutuksia on ennustettu ympäri maailmaa. Todellisuutta vaikutuksista ei tiedetä, ennen kuin tulevaisuus on täällä. Matkustathan siis vastuullisesti nyt, jotta voisimme vielä tulevaisuudessakin matkustaa.

 

 

Sanna Kettunen

 

 

LÄHTEET:

 

1 Kalmari, H. & Kelola, K. (2009) Vastuullisen matkailijan käsikirja. Keuruu: Otava.

2 Ilmasto-opas. Haettu osoitteesta https://ilmasto-opas.fi/fi/

3 Räisänen, J. (2011) Mikä muuttaa ilmastoa? Teoksessa J. Niemelä, E. Furman, A. Halkka, E-L. Hallanaro & S. Sorvari (toim.) Ihminen ja ympäristö (s. 44-55). Tampere: Gaudeamus.

4 Vesala, T. (2014) IPCC-raportti, ilmastonmuutos ja Suomi. Tieteessä tapahtuu, 2/2014, 1-2.

5 WWF. Haettu osoitteesta http://wwf.fi/

6 Kietäväinen, A & Tuulentie, S. (2013) Ilmastonmuutokseen varautuminen Pohjois-Suomen matkailussa. Alue ja ympäristö, 42, 42-52. Haettu osoitteesta: http://www.ays.fi/aluejaymparisto/pdf/aluejaymp_2013_2_s42-52.pdf

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s